Omat rajat
Jokaisella ihmisellä on omat rajansa erilaisissa asioissa elämässä. Aina ei tarvitse siis suostua kaikkeen, mikäli se ei itsestä tunnu hyvältä.
Voit esimerkiksi kieltäytyä bilekutsusta, jos et halua mennä mukaan juhlimaan. Voit sanoa ystävillesi ihan suoraan kohteliaasti, ettei sinua huvita tulla tai haluat mieluummin esimerkiksi tehdä jotakin muuta.
Myös muista asioista voi kieltäytyä kohteliaasti. Esimerkiksi asiat, joista et itse pidä tai et koe mukaviksi. On täysin ymmärrettävää, ettei kaikki ihmiset halua tehdä kaikkea samaa, mitä muut haluaisivat. On täysin ok, että sanoo ei, jos asiat ovat omien rajojen vastaisia tai epämiellyttäviä itselle. Muista myös, ettei kukaan saa painostaa ketään tekemään mitään.
On myös muita omia rajoja, jotka on hyvä muistaa, kuten oman kehon rajat. Jos et esimerkiksi halua, että joku toinen koskettaa sinua tai on lähelläsi, on oikeus kieltäytyä. Vain jokainen itse määrää omasta kehostaan, ja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Muista, että vain sinä itse määrität omat rajasi, eikä kenelläkään ole oikeutta arvostella tai pahoittaa mieltään toisten ihmisten rajoista. On hyvä tiedostaa omat rajat, ja osata sanoa kohteliaasti ei.