Sateenkaaritoiminta alkaa Kuopion nuorisopalveluissa
Viime keväänä Kuopion nuorisopalveluiden työntekijät Enni (Kuopion Ankkuriryhmä) ja Jessica (Kuopion erityisnuorisotyö) alkoivat keskustelemaan millaista yhteistyötä voisivat aloittaa yhdessä. Ajatuksia vaihdettiin monista aiheista, mutta tasaisesti puhe kääntyi siihen ettei Kuopion nuorisopalveluissa ollut tarjoilla toimintaa sateenkaarinuorille. Molemman naiset kokivat, että toimintalle olisi tarvetta. Vaikka Kuopion nuorisopalveluiden nuorisotilat ja toiminnan ovat suunniteltu syrjinnästä vapaiksi, saattaisi olla nuoria, jotka kokisivat mielekkääksi myös toiminnan, jossa saisi tavata muita sateenkaarinuoria. Asian päätettiin antaa hautua kesän yli ja käytännön toiminnan suunnittelu aloitettaisiin elokuussa, kun Jessican työpari Lauri saapuisi taas töihin.
Elokuussa kolmikko kokoontui jälleen ja alkoi miettimään miten käytännössä sateenkaarinuorille tarkoitettua toimintaa lähdettäisiin viemään eteenpäin. Todettiin, että ehdottomasti toiminnan suunnitteluun halutaan mukaan itse nuoria, jotta toiminta olisi nuorten näköistä ja nuorten tarpeiden mukaista. Tämän takia päädyttiin nuorille tarkoitettuun kahden tunnin iltakokoontumiseen, jotta nuoret pääsevät itse vaikuttamaan minkälaista toimintaa järjestetään. Ensimmäiseksi toimintakerran ajakohdaksi päätyi 23.8. klo 17-19 ja toimintaa järjestetään Vinkkelin tiloissa (Kauppakatu 46). Toiminta lähdetään suuntaamaan 13-18-vuotiaille, mutta ikärajasta ollaan valmiita joustamaan tarpeen mukaan. Kaikki vetäjät odottavat toivekkaana, että toiminta tavoittaisi nuoret ja Kuopioon saataisiin aktiivinen nuorten yhteisö kasaan!