Sisimpäni – Within me -lyhytelokuva
Sisimpäni - Within me -lyhytelokuva kertoo nuorten paineista, mutta antaa myös toivoa
Sisimpäni – Within me -lyhytelokuva kertoo kolmen nuoren tarinan, jotka kätkevät sisimpäänsä asioita, joita eivät kykene näyttämään muille. Ajan myötä asioista kuitenkin muodostuu liian suuri taakka ja ne alkavat heijastua nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Sisimpäni - Within me näyttää nuorten oman näkökulman tämän ajan paineista koti- ja kouluympäristössä sekä antaa toivoa muutokseen.
Lyhytelokuva on toteutettu Kuopion Nuorisovaltuuston nuorten ja Kuopion kaupungin kansalaistoiminnan palvelujen ammattilaisten yhteistyönä kevään 2022 aikana. Produktio tähtää vaikuttamiseen videotaiteen keinoin, ja nuoret valitsivat teemoiksi THL:n kouluterveyskyselyjen 2021 pohjalta mielenterveyden, kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän. Produktiossa työskenneltiin yhteisöllisesti devising-menetelmin. Ammattilaiset pyrkivät mahdollistamaan nuorten visioiden toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla.
Työryhmään on kuulunut nuorisovaltuustosta Aatos Karttunen, Emmi Korhonen, Helmi Hankonen, Janette Enwald ja Stina Pesonen sekä Sandra Kortelainen, Anni Marin, Lilli Martikainen, Niko Nevalainen, Irma Savolainen ja Nina Venäläinen Kuopion kaupungin kansalaistoiminnan palveluista. Lisäksi lyhytelokuvassa esiintyy joukko nuoria kuopiolaisia avustajia. Lyhytelokuvan toivotaan herättävän keskustelua ja vaikuttavan!
Lisätietoja:
Anni Marin
Draamakasvattaja / Kuopion kaupunki
044 718 23 80
#sisimpäni #withinme