Opiskelijoiden ajatuksia ehkäisevän päihdetyön tapahtumasta
Näin ehkäisevän päihdetyön viikon kunniaksi, muutama opinnäytetyötä Pieksämäen nuorisotoimelle tekevä opiskelija kertoo mietteitään Kuka päättää -tapahtuman teosta.
Opiskelemme Pieksämäen diakonia ammattikorkeakoulussa sosionomi-diakoni-tutkintoa. Osana opinnäytetyötämme toteutimme yhdessä Pieksämäen nuorisotoimen kanssa päihdevalistuspäivän yläasteella. Ajatuksena oli herättää henkiin ”kuka päättää?” valintojen putki tapahtuma, joka on aikaisemmin toteutettu Pieksämäellä vuosittain. Kuka päättää? tapahtumassa on tarkoituksena toteuttaa päihdekasvatusta toiminnallisin ja elämyksellisin keinoin. Pikkuhiljaa tapahtumasta tuli kuitenkin enemmän meidän näköisemme ja varsin perinteinen päihdevalistuspäivä. Tämä johtui myös käytettävissä olevista resursseista.
Päädyimme hakemaan elämyksellisyyttä enemmän sisustuksesta. Käytössä oli neljä luokkahuonetta, yksi kullekin aiheelle. Teemana olivat huumeet, rahapelit, alkoholi ja nikotiini. Luokkia pimennettiin ikkunoihin jätesäkkejä teippaamalla ja spottivaloilla luotiin tunnelmaa. Tyhjiä tölkkejä ja tupakka-askeja hyödynnettiin niin ikään sisustuksen luomisessa. Tarkoituksena oli luoda peliluolamaista tunnelmaa peliluokkaan, ja alkoholiluokkaan tunne, kuin astuisi sisään sotkuiseen alkoholistin asuntoon. Halusimme samalla kuitenkin pitää tilan turvallisena jokaiselle, ikään kuin tätä kaikkea voisi katsella kauempaa yhdessä.
Yhteistyö Pieksämäen nuorisotoimen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa sujui hienosti. Sitä kautta löytyi myös diakoni tukemaan opinnäytetyömme diakonian näkökulmaa, joka tulee olemaan rakenteellisessa ja ennaltaehkäisevässä diakoniatyössä. Nuorisotoimelta vetovastuussa yhteistyöstä oli Ronja, ja hän oli helposti tavoitettavissa. Ronjalta saimme paljon ehdotuksia ja tukea päihdekasvatuspäivän järjestämiseen ja toteuttamiseen. Lisäksi tapahtumaa oli toteuttamassa nuorisotoimelta sekä työntekijöitä, että opiskelijoita. Diakoni Leila, joka on tuomassa diakonian näkökulmaa opinnäytetyöhömme, oli myös tapahtumassa mukana pantapaidassa. Hänen luokseen pystyi tapahtuman aikana mennä, jos teemat aiheuttivat nuorissa ahdistusta tai huolta.
On hieno tunne, että on saanut olla mukana herättelemässä tätä toimintamuotoa henkiin. Nyt tapahtuma on taas pyöräytetty käyntiin ja nuorisotoimi voi viedä sitä jatkossa oman näköiseensä suuntaan. Resurssien säästämiseksi teimme ammattilaisten ja esimerkiksi poliisin haastattelut videoituna. Nämä jäävät työryhmän käyttöön ja helpottavat jatkossa tapahtuman järjestämistä käytössä olevin resurssein. Lisäksi muu tuottamamme materiaali kuten julisteet jäävät nuorisotoimelle jatkokäyttöä varten. Tapahtumaa oli ilo olla tekemässä, ja haluamme kiittää Pieksämäen nuorisotoimea, kaikkia mukana olleita ja aivan erityisesti tietenkin Ronjaa ja Leilaa!