huissleutel.png

Kuva: Sclera, lähde: Papunet

OMAAN KOTIIN

Omaan kotiin muuttaminen kuuluu itsenäiseen elämään.
Moni haaveilee pitkään muuttamisesta ja omasta kodista.

On iso muutos muuttaa kotoa omaan asuntoon.
Omasta kodista ja asunnosta täytyy pitää hyvää huolta.
Kun hankit asunnon, on huolehdittava monista asioista.

Asunnon vuokra pitää maksaa ajoissa.
Vuokralaisen pitää usein maksaa myös vesi-, sähkö- ja nettimaksut.
Ensimmäiseen kotiin pitää yleensä ostaa
esimerkiksi huonekaluja, lamppuja ja keittiötarvikkeita.

Ostoksiin on hyvä varata rahaa ennakolta.
Käytettyjä huonekaluja voi löytää kirpputoreilta
ja kierrätyskeskuksista.

Asuntoa kannattaa ryhtyä etsimään ajoissa.
Jos on paljon toiveita,
millainen asunnon pitää olla,
menee aikaa asunnon löytämiseen enemmän.

Jos haluaa asua yksiössä kaupungin keskustassa,
on vuokra kalliimpi kuin keskustan ulkopuolella.

Ennen asunnon vuokraamista kannattaa ensin miettiä
paljonko voi maksaa vuokraa.
Sen lisäksi pitää kiinnittää huomiota asunnon kuntoon ja sijaintiin.
Joskus täytyy tehdä remonttia.

Monista asunnoista täytyy maksaa vuokravakuus etukäteen.
Se on suuruudeltaan usein yhden tai kahden kuukauden vuokra.

Vuokra-asuntoja on saatavilla yleensä melko hyvin,
mutta joissakin kaupungeissa kohtuuhintaisia
asuntoja voi olla vaikea löytää.


Ennen koulujen alkamista monet opiskelijat etsivät vuokra-asuntoja.
Silloin voi olla hankalaa löytää itselle asuntoa.

Asuntoa voi etsiä lehti-ilmoituksista, netistä
ja asunnonvälitysyrityksistä.
Jotkin säätiöt ja yhtiöt vuokraavat asuntoja.


Joskus vuokra-asunto voi löytyä tutun avulla.
Opiskelija voi hakea opiskelija-asuntoa.

Asua voi monella eri tavalla.
Jos ei halua asua yksin,
voi asua kaverin kanssa samassa asunnossa.
Soluasunto tarkoittaa, että vuokralaisilla on omat huoneet.
Keittiö ja kylpyhuone ovat yhteisiä.

Kommuuniasunnossa voi asua monta vuokralaista.
Silloin osa huoneista on yhteisessä käytössä.
On tärkeää sopia yhteiset säännöt,
jos asuu samassa asunnossa toisen kanssa.

Jos rahaa on riittävästi, voi ostaa oman asunnon.
Toisen omaan kotiin ei saa kukaan mennä ilman lupaa.
Tämä koskee myös vuokranantajaa.
Naapureille ja muille talon asukkaille ei saa aiheuttaa häiriötä.

Jos jotakin asuntoon kuuluvaa menee rikki,
siitä pitää heti ilmoittaa vuokranantajalle.
Vuokranantaja voi vaatia, että vuokralaisella on kotivakuutus.