Opiskelu ja työt

KYSYMYS

"Minulla on menossa tällä hetkellä koeviikko. Olen lukenut koko ajan mutta silti minulla on jäänyt yli puolet koealueesta lukematta sillä minulla menee yleensä pari tuntia ennen kuin ymmärrän kappaleen sisällön. Kirjoitan asioita kappaleesta ja tehdä käsitekarttoja, mutta silti tuntuu että asiat eivät vaan jää mieleen, enkä pysty keskittymään kunnolla. Missä on vika?"

VASTAUS

Hei!

Kerrot, että sinulla on parhaillaan menossa koeviikko ja koet, ettet etene riittävän nopeasti kokeisiin luvussa ja et pysty keskittymään kunnolla lukemaasi koealueeseen vaikka yrität parhaasi. Käsitekarttojen ja muistilistojen tekeminen koealueen kappaleista kuulostaa hyvälle opiskelutekniikalle ja se auttaa sinua varmasti jäsentämään ja hahmottamaan koealueen kokonaisuutta. Ja tärkeintä onkin juuri ymmärtää koealueen sisältö, eikä vain opetella ulkoa lukemaansa. Koealueeseen kannattaa myös perehtyä hyvin jo ennen varsinaista koeviikkoa, eli kerrata samana päivänä tunnilla käsitelty asia jo vaikka illalla kotona.

Oletko tehnyt tunneilla muistiinpanoja koealueeseen liittyen? Jos olet, voit hyödyntää myös muistiinpanojasi koealuetta kerratessasi. Monesti muistiinpanoissa on koealueen asiat jo valmiiksi tiiviisti esitettynä.

Kuunteletko musiikkia, onko tv tai netti auki, tai onko ympärilläsi muita virikkeitä/häiriötekijöitä, kun luet kokeisiin? Huolehdi, että kun luet koealuetta, saat lukea riittävän rauhallisessa ympäristössä, jossa voit hyvin keskittyä lukemaasi.

Koeviikon aikana joudut luultavasti lukemaan useampaan kokeeseen ja kertaamaan monen oppiaineen asioita, joten on tärkeää myös välillä muistaa pitää pieniä taukoja ja tehdä jotain muuta kokeisiin luvun vastapainoksi. Esimerkiksi pieni happihyppely ulkona, välipalan syöminen, lempisarjan jakson katsominen tv:stä tai joku muu mielekäs tekeminen tarjoavat hetkeksi vastapainoa luku-urakalle ja auttavat sinua keskittymään paremmin uudestaan lukemiseen.

Jos neuvoista huolimatta koealueen hahmottaminen ja omaksuminen tuntuu edelleen hankalalta, kannattaa kääntyä oman koulun opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan tai kuraattorin puoleen.

Onnea ja menestystä koeviikon haasteisiin!

Terv. Po1nt / Suvi