Hankkeet ja kehittäminen
Kuopion kaupungin nuorisopalvelut on mukana monissa kehittämishankkeissa.
Käynnissä olevat hankkeet:
Rock Academy Kuopio
Rock Academy -hanke käynnistyi Kuopiossa täydellä teholla vuoden 2019 alussa. Rock Academy on alkujaan Turun nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille. Turussa sparrauksesta on saatu erittäin hyviä tuloksia, ja bändit ovat päätyneet festareiden lavoille ja keikkamyyjien listoille. Nimestään huolimatta Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, jonka jäsenet ovat alle 29-vuotiaita.
Kuopio Rock Academyn ensimmäiselle kaksivuotiskaudelle valikoituivat orkesterit Anorexy, Feet Off The Ground, Woundstripe ja Boyar.
Rock Academy keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämisen eri osa-alueisiin. Nuorten bändit saavat opastusta kaikessa mahdollisessa musabisneksen koukeroista soitonopetukseen ja oman osaamisen markkinointiin. Toiminta on bändeille maksutonta. Tiedossa on myös keikkoja, studioaikaa ja musavideoiden tekemistä. Kaikki akatemialaiset osallistuvat noin kerran kuussa järjestettäviin klinikoihin, seminaareihin ja koulutuksiin. Kovan luokan ammattilaisten vetämät klinikat ovat avoimia myös kaikille muille musiikkialasta kiinnostuneille nuorille!
Järjestäjät & vetäjät
Kuopion Rock Academyn järjestää kaupungin Nuorisopalvelut ja vetäjinä toimivat nuorisonohjaajat ja pitkän linjan musiikkitoimijat Jarkki Pöyhönen sekä Sakari Hietala. Kuopion Rock Academy -hanke toteutetaan 1.2.2019–31.12.2020. Hanketta rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kuopion kaupunki.
Kuopio Rock Academy toimii osana valtakunnallista Rock Academy Finland -hanketta, joka edistää nuorten harrastustoimintaa ja yhtyeiden kehitystä kohti jopa ammattimaista musiikkiuraa. Kuopion lisäksi toiminta käynnistyy 2019 myös Rovaniemellä, Raahessa, Kemissä ja Kouvolassa. Hanketta koordinoi Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.
Seuraa Kuopio Rock Academya myös Facebookissa. Ja lue lisää myös Kulttuuriareena 44:n sivuilta.
Lisätietoja
Rock Academy Finland -hankkeesta antavat:
Projektipäällikkö Outi Nurmela, outi.nurmela(at)turku,fi, 040 487 6495
Kuopion Nuorisopalveluiden päällikkö Jari Väänänen, jari.vaananen(at)kuopio.fi, 044 718 2661
Nuorisonohjaaja Jarkki Pöyhönen, jarno.poyhonen(at)kuopio.fi, 050 355 9995
Nuorisonohjaaja Sakari Hietala, sakari.hietala(at)kuopio.fi, 044 718 2688
Päättyneet hankkeet:
Po1nt on Chat - Multimedia Tools for Youth Work 2018-2019 (ESR)
Hankkeen pääasiallisena tavoitteena oli kehittää Po1ntin monimediaisia online-palveluita, kuten Po1nt-chatbot ja chat-toimintojen kokonaisuus, jossa hyödynnetään viestintämahdollisuuksia kuvan, videon, äänen ja tekstin kautta. Moniammatillisessa yhteistyössä botti opetettiin vastaamaan nuorten tieto- ja neuvontatyön kysymyksiin sekä toimimaan parhaimman mukaan asiakkaita palvellen. Yhtenä online-palveluna hankkeessa käynnistyi nivelvaiheita tukeva verkkovälitteinen läksytukipalvelu.
Hankepäällikkö Miina Morko
tel. +358 44 718 1901
miina.morko@kuopio.fi
Hankesuunnittelija Milla Porkka
tel. +358 44 718 1902
milla.porkka@kuopio.fi
Kuopion nuoret vaikuttajat (2018-2019)
Kuopiossa on pyritty edistämään nuorten osallisuutta jo pitkään, sillä osallisuus liittyy olennaisesti nuorisotyön jokaiseen osa-alueeseen ja nuorten tulisi saada tukea siitä kaikin tavoin niin esimerkiksi yhteiskunnassa kuin myös heidän omassa henkilökohtaisessa toimintapiirissään. Sen vuoksi Kuopion kaupungissa toteutettiin hanketta, jonka keskiössä on juuri osallisuus, erityisesti lasten ja nuorten osallisuus. Hankkeen tavoitteena oli jalkautua lasten ja nuorten pariin ja pyrkiä edistämään nuorten merkitystä esimerkiksi päätöksenteossa ja asioihin vaikuttamisessa.
Hankkeessa tehtiin yhteistyötä kaupungin virallisten lasten ja nuorten vaikuttajaryhmien, Lasten Parlamentin sekä Nuorisovaltuuston, kanssa. Hankkeen myötä oli tarkoitus tiedottaa lapsia ja nuoria muun muassa vaikuttajaryhmien toiminnasta sekä innostaa uusia tekijöitä vaikuttamisen ja osallisuuden pariin. Syksyllä hanke jalkautui useisiin Kuopion alueen oppilaitoksiin ja kevään tullen hanke oli vankasti mukana uuden Nuvan ja Lasten Parlamentin toiminnassa. Lue hankkeessa tuotettu infokirjanen tästä.
Hanketyöntekijä Tea Rinkinen
+358 44 718 2590
tea.rinkinen@kuopio.fi
Wauto Kuopiossa
Aseman Lapset ry:n Walkers-auto, eli Wauto, on matkailuautosta nuorten kohtaamispaikaksi muutettu menopeli, jonka toiminnasta Kuopiossa vastasi Kuopion nuorisopalvelut. Ilves-Wauto huristeli Kuopiossa syksystä 2017 kevääseen 2018 ja tammi-kesäkuussa 2019 Kuopiossa nuoria ilahdutti Tiikeri-Wauto.
Vanha kunnon Ilves saapui Kuopioon uudelleen elokuussa 2019. Wauto toimi tuttuun tapaan erityisesti haja-asutus- ja kuntaliitosalueilla. Wauto liikkui eteläisessä Kuopiossa Saaristokaupungissa ja Karttulassa sekä alkusyksystä pohjoisen puolella Nilsiässä, Juankoskella ja Riistavedellä. Lisäksi Wauto vieraili kerran kuukaudessa Kuopion torilla.
Wauto sosiaalisessa mediassa
Wautoja on yhteensä neljä: Kissa, Ilves, Leijona ja Tiikeri. Wautojen liikkeitä voi seurata Facebookissa: Wauto – Walkers-auto. Kuopion Wautoilua pystyi seuraamaan Instagramissa wauto_kuopio.
Toiminnasta Kuopiossa vastasivat:
Kuopion kantakaupunki:
Henna-Riina Heikura, +358 44 718 2660 / henna-riina.heikura(at)kuopio.fi
Karttula:
Katja Jäppinen, +358 44 718 4937 / katja.jappinen(at)kuopio.fi
Nuorisoneuvoja palveluksessa
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lähipalvelun kehittäminen Kuopion maaseutualueilla -hanke on päättynyt 31.7.2017. Hankkeessa testattuja ja kehitettyjä menetelmiä löydät täältä. Nuorisoneuvojan työalue sijaitsi Vehmersalmella, Riistavedellä, Karttulassa, Nilsiässä ja Maaningalla. Ideana oli näkyä mahdollisimman paljon nuorten arjessa koululla ja nuorisotaloilla.
EYM - Vertaistiedottajat
EuroYouth Medialab -hankkeessa oli mukana nuoria seuraavista EU-maista: Bulgaria, Espanja, Italia, Kroatia, Pohjois-Irlanti (UK), Puola, Ranska, Ruotsi, Slovakia ja Suomi. EuroYouth Medialab oli Euroopan komission rahoittamaan Erasmus+ -ohjelmaan kuuluva strateginen kumppanuushanke (KA2). Sen tavoitteena oli edistää 13–18-vuotiaiden eurooppalaisten nuorten välistä yhteistyötä ja innovatiivisten käytäntöjen vaihtoa mm. eurooppalaisuudesta, maahanmuutosta ja kansalaisaktiivisuudesta.