Eroon lintufobiasta

Terveys & ihmissuhteet

KYSYMYS

VASTAUS

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Terveyskirjasto kertoo fobioista näin:

Määräkohteisilla peloilla (fobia; ICD-10-diagnoosikoodi F40.23) tarkoitetaan huomattavaa ja itsepintaista pelkoa, joka on kohteeseen tai tilanteeseen nähden liiallista tai epärealistista ja joka kohdistuu tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen. Pelot voivat olla erilaisia ja kohdistua esimerkiksi eläimiin, ympäristöön (myrskyt, ukkonen, vesi, korkea paikka), veren näkemiseen, pistoksiin (injektioihin) tai tiettyihin tilanteisiin (suljetut paikat, hissit, sillat, julkiset liikennevälineet, lentäminen). Muita pelkoja ovat esimerkiksi lian aiheuttama bakteeripelko, avaran tilan aiheuttama kaatumispelko tai lapsilla ilmenevä voimakkaiden äänien tai outojen vaatteiden pelko.

Altistuminen pelkoa herättävälle kohteelle aiheuttaa lähes aina välittömän ahdistusreaktion, joka voi olla luonteeltaan myös paniikkikohtaus. Pelkojen luonteesta riippuen tuloksena on usein pelkoa aiheuttavien kohteiden tai tilanteiden välttely, jokapäiväisen elämän kaventuminen tai tietyissä ammateissa työkyvyttömyys. Noin 10 % aikuisista kärsii jostakin pelosta siinä määrin, että se tavalla tai toisella haittaa elämää tai toimintakykyä. Suurella osalla voimakkaista peloista kärsivillä pelot ovat etenkin ilman hoitoa vuosikautisia tai jopa elinikäisiä.

Ornithophobia on erityinen fobian tyyppi, joka koostuu liiallisen, epänormaalin ja irrationaalisen pelon kokeilemisesta lintuja kohtaan.

 

Hoito

Tehokkain tapa päästä eroon fobioista on vähittäin ja turvallisesti tapahtuva pelon kohteelle altistaminen.

Pelkoja voidaan lievittää itsehoitona usein erilaisin harjoituksin, joissa peloista kärsivä totuttelee asteittain kohtamaan pelkoa aiheuttavan kohteen tai tilanteen. Usein kannattaa ensin opetella rentoutumaan ja sen jälkeen harjoitella pelon kohtaamista sekä mielikuvissa että harjoituksin. Yksinkertaisten pelkojen hoitoon on kehitetty itsehoitoon sopivia nettiterapioita.

Apua on syytä hakea, jos määräkohteinen pelko alkaa rajoittaa elämää ja heikentää elämänlaatua. Fobioita voidaan hoitaa psykoterapialla, johon sisältyy pelon kohteelle altistamista. Altistushoidossa fobiasta kärsivä opettelee sietämään pelon kohdetta pienin askelin mielenterveyden ammattilaisen ohjauksessa. Näin ahdistuneisuus vähän kerrassaan lievenee. Altistus voi tapahtua mielikuvaharjoituksina, virtuaalitodellisuutta hyödyntäen tai tosielämässä.

Aloita siis fobian hoito siitä, mikä tuntuu itsestäsi turvalliselta tavalta, mutta lempeästi omaa pelkoa haastaen. Voisiko esim. mielikuvaharjoitus linnuista, linnun laulun kuuntelu tai luonto-ohjelman katselu linnuista tuntua sinusta hyvältä aloitukselta? Mikä ikinä tuntuukin turvalliselta ja lempeältä aloitukselta, lähde liikkeelle siitä. Kun ensimmäiset askeleet fobian kohtaamiseksi tuntuvat onnistuneen, voit haastaa itseäsi hieman lisää, ja lisätä pikkuhiljaa “vaikeustasoa”. Tärkeää on olla sopivassa suhteessa itselleen armollinen, mutta myös rohkeasti lähteä haastamaan omia pelkoja. Olisiko sinulla joku läheinen ihminen, joka voisi myös lempeästi tukea sinua fobian kohtaamisessa?

Kuvailit myös vahvasti, että ajatus siitä, että lintu levittäisi tauteja tai esim. puiston penkit olisivat likaisia lintujen jäljiltä, kammottaa sinua. Mietityttääkö sinua muutoin hygieenisuus tai bakteerit ja taudit? Voisit pohtia myös, aiheuttaako fobiaa tässä kuvailemassa tapauksessa itse linnut, vai voisiko kyseessä olla bakteerifobia? Tämä voisi auttaa sinua tarkemmin hahmottamaan, kaipaatko hoitoa myös lintujen lisäksi niin sanottuun bakteerikammoon, vai ovatko linnut ainoana fobian lähteenä.

Tsemppiä fobioiden kohtaamiseen!

Po1nt / Asta