Lasten Parlamentti
Leppävirran Lasten Parlamentti on alakoululaisten lasten oma vaikuttamiskanava. Sen tavoitteena on saada alakouluikäisten lasten mielipiteet kuuluviin päätöksenteossa sekä opettaa lapsille demokratia- ja vaikuttamistaitoja lasten oman ikätason mukaisin menetelmin. Toiminta on osallistavaa ja lapsilähtöistä, eli ideat lähtevät lapsilta itseltään ja niitä käsitellään toiminnallisesti, lasten ikään sopivin tavoin. Toiminta on poliittisesti sitoutumatonta.
Lasten Parlamentti koostuu 12 edustajasta, jotka valitaan kouluilla käytävissä vaaleissa. Vaalit käytiin kaikilla alakouluilla marras-joulukuun taitteessa. Ehdokkaina oli 67 lasta. Lapset suunnittelivat ja toteuttivat oman vaalikampanjansa askarrellen omat vaalijulisteensa, jotka olivat esillä kouluilla näkyvillä paikoilla. Vaalipäivänä 2.12. jokaisen koulun oppilas pääsi äänestämään ja pudottamaan vaalilippunsa vaaliuurnaan
Lasten Parlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Parlamentti käsitellään edustajien tuomia asioita ja aiheita, asiantuntijoiden tuomia lasten elämään liittyviä aiheita sekä Lasten Parlamentin omaan toimintaan liittyviä asioita.
Lisätietoja
Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori
Inka Luostarinen
044 790 6092
inka.luostarinen@leppavirta.fi