

Itsenäisyyspäivä Kuopion Musiikkikeskuksella
Kaikille kuopiolaisille avoin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään tiistaina 6.12.2023 Kuopion Musiikkikeskuksella.
Kahvitus yleisölle alkaa klo 12 Valohallissa ja itsenäisyyspäivän juhla konserttisalissa klo 13.
Juhlan teemana on tänä vuonna lapset ja nuoret eli Hyvä tulevaisuus. Juontajina toimivat Johanna Lintukoto ja Simeoni Leksis.
Esiintymässä:
Kuopion kaupunginorkesteri
Kuopion konservatorion kansanmusiikkiyhtye ja tanssiryhmä
Arijus Sereckis
Juhani Laine ja Emma Jääskeläinen
Hatsalan klassillisen yläkoulun 9. luokan syventävän kuvataiteen oppilaat
Vauvamuskarilaiset ja vanhemmat
Leila Savolainen
Kuopio-mitalin saaja
Tilaisuudessa on tulkkaus suomalaiselle viittomakielelle. Juhla striimataan suorana ja lähetystä voi seurata verkosta.
Juhlan järjestää Kuopion kaupungin Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue. Juhlaan ja kahvitukseen on vapaa pääsy.