

Resurssiviisas Kuopio-kysely
Miten kaupunki voisi tukea kuntalaisia siirtymisessä kestävämpään elämään – vaikuta osallistumalla Kuopion resurssiviisausohjelman päivitystyöhön!
Kuopiossa päivitetään parhaillaan kaupungin resurssiviisausohjelmaa. Resurssiviisaus on kykyä käyttää erilaisia resursseja, kuten luonnonvaroja, raaka-aineita, energiaa sekä tuotteita ja palveluita, harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla. Kuopion tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2030 sekä olla jätteetön ja kestävän kulutuksen kaupunki vuoteen 2050 mennessä.
Kaupungin alueelliset ympäristönsuojelupalvelut päivittävät parhaillaan resurssiviisausohjelmaa. Ohjelmaan kootaan tärkeimmät tavoitteet ja toimenpiteet, joiden avulla kaupunki voi omassa toiminnassaan turvata Kuopiolle resurssiviisaan tulevaisuuden.
Kuopiolaisilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa resurssiviisausohjelman sisältöön vastaamalla lyhyeen kyselyyn. Kyselyssä voi antaa oman mielipiteensä siitä, millä osa-alueilla kaupunki voisi parhaiten tukea kuntalaisia siirtymisessä resurssiviisaampaan elämään. Kysely on avoinna keskiviikkoon 22.11.2023 saakka ja kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon elokuvasarjalippua (arvo 53 €/kpl).