Leppävirran nuorten palvelut

Nuokkari

 AUKIOLOT

Maanantai 6.5.

14.00-18.00

Tiistai 7.5.

14.00-16.00

Keskiviikko 8.5.

14.00-18.00

Torstai 9.5.

SULJETTU

Perjantai 10.5.

SULJETTU

Leppävirran nuokkari sijaitsee Vesileppis Areenalla. Tilat mahdollistavat monipuolisen toiminnan toteuttamisen ja tarjoavat nuorille nykyaikaisen ja esteettömän tilan viettää aikaa turvallisessa ympäristössä. Nuorisotila on päihteetön eikä siellä saa nauttia energiajuomia.

Toiminta rakentuu nuorten omaehtoiselle toiminnalle. Lisäksi ohjaajat järjestävät nuorten toiveista lähtevää ohjattua toimintaa, johon nuoret voivat halutessaan osallistua. 

Tilalla voi pelata erilaisia pelejä kuten biljardia, pingistä, pleikkaria tai lautapelejä. Voit myös jutella nuorisotyöntekijöiden kanssa, tehdä läksyjä,  kuunnella musiikkia, piirtää, askarrella tai vain hengailla.

Teemme parhaamme, että kaikilla tiloissa oleskelijoilla on mahdollisuus mukavaan ajanviettoon nuorisotilalla. Jokainen tiloissa kävijä sitoutuu noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita ja yleisiä nuorisotilan sääntöjä. Nuorisotyöntekijöillä on oikeus poistaa tiloista henkilöt, jotka toimivat ohjeiden vastaisesti.

Yhteystiedot

Vokkolantie 1 C A-ovi
79100 Leppävirta
044 797 5114