Leppävirran nuorten palvelut

Walkers Leppävirta

Walkers tuo lisää turvallisia aikuisia Leppävirran nuorten arkeen

Nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät kohtaavat nuoria jalkautuen syyskuun puolivälistä alkaen. Walkers-toiminnan ytimessä on nuorten ja turvallisten aikuisten kohtaaminen. 
 

Walkers-toiminta starttaa Leppävirralla 15.9. Ainakin aluksi liikutaan kahdesti viikossa nuorten suosimissa paikoissa, yhden kerran päiväsaikaan ja toisen kerran illalla. Syyskauden tavoitteena on toiminnan ja mukana olevien aikuisten tutuksi tekeminen nuorille eri puolilla Leppävirran aluetta.   

– Odotamme toiminnan aloitusta into piukeena, on hienoa päästä kohtaamaan uusia nuoria. Haluamme laajentaa toimintaa myös taajaman ulkopuolelle, jotta nuorisotyö tavoittaisi tasavertaisesti aiempaa useampia nuoria. Suunnitteilla on kulkea nuorten luokse muun muassa Walkers-skootterilla, nuoriso-ohjaaja ja Walkers-toimintavastaava Marko Räsänen kertoo.  

Leppävirran kunta haluaa strategiansa mukaisesti panostaa kaikenikäisten kuntalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen, sekä tarjota hyvää elämänlaatua. Kunnan Nuorten palvelut tekevät arvokasta, monipuolista ja ihmisläheistä työtä nuorten hyvinvoinnin eteen, joten Walkers-toiminta on erinomainen lisä nuorten kohtaamiseen. 

Nuoria kohdataan Walkers-toiminnassa useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea, lähimpänä Varkaudessa ja Savonlinnassa.  Kaikki nuoret ovat tervetulleita mukaan, ja aikuiset kohtaavat heitä hyvällä ja reilulla asenteella. Tarvittaessa nuorille tarjotaan syvällisempää tukea ja ohjausta elämäntilanteeseensa.

– Walkers-toiminta on viime vuosien aikana osoittanut toimivuutensa Itä-Suomen alueella, joten en epäile hetkeäkään, etteikö toiminnan avulla pystyttäisi lisäämään turvallisten aikuisten määrää nuorten arjessa myös Leppävirralla, Walkers-koordinaattori Miikka Kortelainen sanoo.    

 

Toimintaan tarvitaan mukaan lisää täysi-ikäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikki vapaaehtoistyöntekijät koulutetaan tehtäväänsä, ja koulutus järjestetään Leppävirralla. Lisätietoja voi kysyä ja koulutukseen hakea mukaan olemalla yhteydessä Marko Räsäseen.

Walkers Leppävirta logo, sinivalkoinen
Kuva henkilön selästä, jossa pinkissä t-paidassa lukee "veterans of youth"

Lisätietoa

Lisää Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminnasta sekä mahdollisuuden ilmoittautua Wapariksi alla olevasta painikkeesta.

Ota yhteyttä

Marko Räsänen

nuoriso-ohjaaja

040 566 4630
marko.rasanen@leppavirta.fi

Minna Lahtela

Valtakunnallinen
Walkers-toimintavastaava
Aseman Lapset ry

040 777 8683
minna.lahtela@asemanlapset.fi