Nuorten Talo on nuorten palvelupaikka, joka toimii samalla nuorisotilana, harrastusmahdollisuuksia tuottavana keskuksena sekä hyvinvointipalveluja tuottavana palveluyksikkönä. Tavoitteena on luoda nuorille matalan kynnyksen kokonaisvaltainen palvelukonsepti.

Nuorten Talon palvelukonseptille on kolme päätavoitetta, joilla pyritään vastaamaan erilaisiin tarpeisiin. Nuorten Talolta löytyy mm. matalan kynnyksen tukipalveluita, kuten Ohjaamo. Nuorten Talolla sijaitsee varkauden nuorisopalveluiden toiminnot, joiden kautta voidaan taata pitkäkestoinen ja intensiivinen tuki nuorille eri elämäntilanteissa. Nuorten Talon toiminnalla luodaan myös hyvinvointi nuorisolle monialaisen yhteistyön keinoin.

Nuorten Talo on palvelupaikka, josta nuori saa tarvitsemiaan hyvinvointia, työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista edistäviä palveluja. Talo on myös kohtaamispaikka, jossa nuoret voivat viettää vapaa-aikaan ja tavata toisiaan, esimerkiksi nuorisotilalla ja pienryhmissä. Lisäksi nuorten harrastuspaikka, joka mahdollistaa matalan kynnyksen harrastustoiminnan nuorille ja lisää nuorten ja heidän lähipiirinsä omaa aktiivisuuttaan, osallisuutta ja vertaisuutta.

Nuorten Talossa on kaksi päätoimijaa, Varkauden Nuorisopalvelut ja Soisalo-Opisto. Lisäksi talossa toimii useita erilaisia hankkeita!

Vuokraus

Nuorten Talon tilat ovat omalta toiminnalta vapaana olevina aikoina myös vuokrattavissa. Varaustilannetta ja hinnoittelua voi tiedustella esimieheltä ja toimistohenkilökunnalta, joiden yhteystiedot löytyvät alempaa.

Ulkokuva Nuorten talon julkisivusta

Nuorisotila

Tervetuloa nuokkarille!

Nuorisotila on nuorten oma paikka, joka tarjoaa turvallisen ajanviettopaikan pelailuun, yhdessä tekemiseen ja omien ideoiden toteuttamiseen.

Nuorisotilan tavoitteena on tukea nuorten vapaa-ajan toimintaa ja lisätä heidän osallisuuttaan, sekä tarjota oma, yhdenvertainen kohtauspaikka. Nuorisotila on päihteetön ja energiajuomista vapaa alue.

Nuorten Talon nuorisotila on Waltterin koulun läheisyydessä oleva nuorisotila, jonka toiminta on suunnattu pääsääntöisesti 7-luokkakaisille tai 13 vuotta täyttäneille  nuorille. Yläikäraja on 17 vuotta.

Tilalle voi tulla hengailemaan, pelailemaan, tai juttelemaan kavereiden ja ohjaajien kanssa. Ohjaajina toimivat nuorisopalveluiden työntekijät.

 

Nuorisonohjaajien yhteystiedot löytyvät alempana.

Sisäkuva Nuorten Talon nuorisotilalta. Kuvassa pelivälineitä ja graffiteja

Nuorisotila on avoinna 7.1.2025 alkaen:

ti-ke klo 14-19

pe klo 14-20

Poikkeuksista ja mahdollisista muista muutoksista kerromme Instagramissa, facebookissa ja Snapcatissa.

Muut toiminnat

Toimintaa 5-6 -luokkalaisille

Maanantaisin klo 14-16 toimii  Nuorten Talon nuorisotilalla  5-6-luokkalaisille suunnattu Olkkari. Toimintaan osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Ohjelmassa on mm. yhdessä pelaamista ja kevyt välipala. Osanottajamäärä on rajoitettu, 25 osallistujaa/toimintakerta. Olkkarit toteuttaa yhteistyössä Nuorisopalvelut ja Varkauden Ev. lut. seurakunnan nuorisotyö.

Toimintaa aikuisille nuorille

Torstaisin klo 17-20 nuorisotilalla on vuorossa Aikuisten nuorten ilta. Sinne toivotamme tervetulleeksi 18-29-vuotiaat nuoret jakamaan arjen iloja ja murheita. Toiminnasta vastaavat etsivät nuorisotyöntekijät apujoukkoineen.

Yhteystiedot

Kati Rytilahti lähiesimies Varkaus

Kati Rytilahti

Lähiesihenkilö

040 5800 412
kati.rytilahti@varkaus.fi

Päivi Pekkonen

Päivi Pekkonen

Nuorisotilavastaava

044 743 6508
paivi.pekkonen@varkaus.fi

Kasvokuva Maaritista

Maarit Tenhunen

Nuorisonohjaaja / Tiedottaja

040 766 5710
maarit.tenhunen@varkaus.fi