Harrastaminen Kuopiossa

Useammalla Kuopion nuorisotilalla on joko on liikuntasali tai mahdollisuus liikuntasalin käyttöön. Myös erilaisia harrastusvälineitä löytyy kaikilta nuorisotaloilta. Ja jos sinua erityisesti kiinnostaisi jokin tietty harrastus, kerro ihmeessä nuorisonohjaajalle! Uusia välineitä pystytään hankkimaan tarvittaessa ja uusia harrastusmahdollisuuksia voidaan lähteä kokeilemaan vaikka yhdessä nuorisotalon oman porukan kanssa. 

Kuopion nuorisopalvelut ylläpitävät Kuopion Skeittihallia Kelloniemessä, Pelitalo Muikkua Petosella ja Kuopio Rock Academya, jonka keskuksena toimii Kulttuuriareena 44. Kuopion nuorisopalveluilla on myös eri  nuorisotaloilla bändikämppiä ja soittimia. Tältä sivulta löydät tietoa Kuopion nuorisopalveluiden tarjoamista toiminnosta.

Petosen Vapaa-aikatilat Pinarin kiipeilyseinä, jossa kaksi henkilöä varmistaa kiipeilijöitä seinällä yläköysivarmistuksella.
Petosen Pinarilta löytyy liikuntasalista kiipeilyseinä.

Kuopiossa nuorille

Kuopiossa nuorille on tarjolla hyvin paljon erilaisia harrastuksia. Pääset tarkastelemaan Kuopion eri harrastusmahdollisuuksia painikkeen kautta sekä tutustumaan Kuopiossa järjestettävään Suomen harrastamisen malliin.

Kuopiossa on myös tarjolla nuorille erilaisia etuja. Tutustu alla oleviin Liikkis-rannekkeeseen ja K9-korttiin!

Poika soittaa kitaraa ja spottivalo tulee pojan takaa valaisten pojan kasvoja.

K9-kortti

K9-kortti on tarkoittu kaikille Pohjois-Savon ysiluokkalaisille ja kortilla pääset maksutta tai alennuksella kulttuurimenoihin.

Lipun lunastamisen yhteydessä sinun täytyy näyttää sähköinen K9-etu sekä todistettava henkilöllisyys pyydettäessä. Lukuvuoden 2024-2025 K9-etu on voimassa 12.8.2024-10.8.2025 ja se on henkilökohtainen.

Lisätietoa edusta saat painikkeen kautta!

Liikkis-ranneke

Kuopiossa on käytössä LIIKKIS- ranneke, joka on tarkoitettu kaikille kuopiolaisille lapsille ja nuorille (alle 20-vuotiaat). Rannekkeen avulla pääset nauttimaan kaupungin tuottamia hyvinvointipalveluja edulliseen hintaan. 

6 kk 66,50€

12 kk 99 €

(Lisäksi tulee ostaa 8€ maksava ranneke, johon etu ladataan.)

Tarkemman edut painikkeen kautta!

Kulttuuriareena 44

Tarkat ja ajankohtaisimmat tiedot Kulttuuriareenan toiminnasta ja tiloista löydät suoraan omilta kotisivuiltamme

Kultuuriareena 44:n logo, jossa K-kirjaain ja A-kirjain ovat tummanharmaat muiden kirjainten ollessa oransseja. Myös luku 44 on tummanharmaa.

Seuraa meitä myös somessa!

Tapahtumien talo

Kulttuuriareena 44 tarjoaa monipuoliset tilat erilaisten tapahtumien järjestämiseen.  Meiltä löytyy myös tarvittava äänentoisto- ja valokalusto palveluineen. Tapahtumatoiminta onkin vilkasta, vuodessa  on yli 100 erilaista tapahtumaa, valtakunnallisista aina pienimuotoisempiin.

Vuosien saatossa Kulttuuriareena 44 on vakiinnuttanut paikkansa merkittävänä nuorten esittävän taiteen foorumina. Toki tarjontaa löytyy myös kaiken ikäisille. Ammattitaitoinen henkilökunta auttaa mielellään kaikissa tapahtumajärjestämiseen liittyvissä asioissa.

Nuorisotyö

Olemme osa Kuopion kaupungin nuorisopalveluita ja erikoistuneet kulttuuriseen nuorisotyöhön. Tuemme monipuolisesti nuorten omaa  toimintaa. Autamme tarvittaessa tapahtumien järjestämisessä ja tuotamme itse tapahtumia. Kulttuuriareenan henkilökunta koostuu neljästä kokeneesta nuorisotyöntekijästä.

Kansainvälisyys on tärkeä osa työtämme, erilaisten projektien muodossa. Samoin olemme mukana useissa paikallisissa hankkeissa ja projekteissa tukemassa nuorten osallisuutta ja harrastustoimintaa eri muodoissaan.

Muut toimijat tiloissa

Kulttuuriareena toimii myös monen muun nuorisoalan toimijan toimitilana.

Yläkertassa toimii Diginatiivit ry, joka tarjoaa nuorten digitaitojen kehittämiseen ja harrastamiseen mahdollisuuksia. Diginatiivit järjestävät toimintaa niin digitaalisen pelaamisen kuin perinteisten lautapelien saralla. Diginatiivien toiminnassa pääsee myös kehittämään omaa osaamistaan digitaalisen värkkäilyn parissa. 

Kulttuuriareena on myös tapahtumapaikkana Kuopion nuorisovaltuuston järjestämälle Rock the Club -keikoille, jotka ovat ikärajattomia. 

Linkit toimijoiden omille sivuille

Yhteystiedot

Kulttuuriareena 44

Kauppakatu 44

70110 Kuopio

Kulttuuriareena 44:n ja Kuopio Rock Academyn nuorisonohjaaja Sakari Hietala.

Sakari Hietala

nuorisonohjaaja
-kulttuuriareena 44 ja
Rock academy-

044 718 2688 sakari.hietala@kuopio.fi

Kulttuuriareena 44:n silinteripäinen nuorisonohjaaja Janne Kuitu

Janne Kuitu

nuorisonohjaaja
-Kulttuuriareena 44-

044 718 2675 janne.kuitu@kuopio.fi

Pyöreä läpinäkyvä Po1ntin logo, jonka yksityiskohdat ovat mustia. Logo muistuttaa pyöreän leimasimen jälkeä. Logon yläosan kaarta muotoilleen lukee mustalla teksti po1nt.fi. Ympyrän keskellä on musta rekisterikilpimäinen tausta hieman vinossa, ja siinä lukee Po1nt. Ympyrän alareunassa kaarta mukaillen on kolme tähteä, joista keskimmäinen on isoin.

Jarkki Pöyhönen

nuorisonohjaaja
-Kulttuuriareena 44 ja
Rock Academy-

044 718 2678 jarkki.poyhonen@kuopio.fi

Bänditoiminta

Bändikämpät

Kulttuuriareena 44 koordinoi nuorille suunnattuja bändikämppiä Kuopiossa, niistä vastaa nuorisonohjaaja Jarno “Jarkki” Pöyhönen. Bändikämppiä löytyy Kulttuuriareenalta, Pinarilta Petosen vapaa-aikatiloilta sekä Rytöltä Neulamäen nuorisotalolta. Lisäksi Kulttuuriareena hallinnoi Hannes Kolehmaisen kadulta löytyvää Bändikeskusta. Lisätietoja antaa Jarno Pöyhönen. Tarkemmat tiedot löytyvät

kitaravahvistimen etupaneeli, jossa kytkimiä.
Pyöreä läpinäkyvä Po1ntin logo, jonka yksityiskohdat ovat mustia. Logo muistuttaa pyöreän leimasimen jälkeä. Logon yläosan kaarta muotoilleen lukee mustalla teksti po1nt.fi. Ympyrän keskellä on musta rekisterikilpimäinen tausta hieman vinossa, ja siinä lukee Po1nt. Ympyrän alareunassa kaarta mukaillen on kolme tähteä, joista keskimmäinen on isoin.

Jarkki Pöyhönen

nuorisonohjaaja
-Kulttuuriareena 44 ja
Rock Academy-

044 718 2678 jarkki.poyhonen@kuopio.fi

Rock Academy

Rock Academy on nuorisotyön sovellus, jolla pyritään parantamaan bänditoimintaa harrastavien nuorten edellytyksiä kehittyä musiikin osaajiksi ja mahdollisesta ammattilaisiksi.

Toiminta on harrastustoiminnan tukemista ja ennaltaehkäisevää nuorisotyötä.

KRA keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämisen eri osa-alueisiin. Nuorten bändit saavat opastusta kaikessa mahdollisessa musabisneksen koukeroista soitonopetukseen ja oman osaamisen markkinointiin, sekä työllistymiseen.

Tiedossa on myös keikkoja, studioaikaa ja musavideoiden tekemistä. Kaikki akatemialaiset osallistuvat noin kerran kuussa järjestettäviin klinikoihin, seminaareihin ja koulutuksiin. Kovan luokan ammattilaisten vetämät klinikat ovat avoimia myös kaikille muille musiikkialasta kiinnostuneille nuorille.

Jokaisen valmennuksessa olevan yhtyeen tai artistin tavoite kaksivuotiskaudella, on saada tuotettua vähintään yksi ammattilaistasoinen äänite ja siihen video.

Toiminta on bändeille maksutonta.

Historia

Rock Academy on alkujaan 2011 Turun Nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille.

He ovat myös laatineet toiminalle laatukriteerit, joita muut Rock Academy Finland kunnat ovat velvoitettu noudattamaan.

Tähän päivään mennessä heidän valmennuksessaan on ollut noin 50 nuorten harrastajien yhtyeitä ja artisteja.

Turussa sparrauksesta on saatu erittäin hyviä tuloksia, ja bändit ovat päätyneet festareiden lavoille ja keikkamyyjien listoille. Nimestään huolimatta Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, jonka jäsenet ovat alle 29-vuotiaita.

Kuopio Rock Academy toimii osana valtakunnallista Rock Academy Finland -hanketta.

Kuopion lisäksi toiminta käynnistyi 2019 myös Rovaniemellä, Raahessa, Kemissä ja Kouvolassa.

Hanketta koordinoi Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.

Toiminta Kuopiossa

Rock Academy -hanke käynnistyi Kuopiossa täydellä teholla vuoden 2019 alussa.

Ensimmäiset kaksi vuotta toimittiin hankenimikkeellä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella.

Yhtenä edellytyksenä rahoituksen saamiseksi oli mahdollinen toiminnan juurruttaminen osaksi nuorisotoimintaa hankkeen päätyttyä.

OKM rahoitus päättyi maaliskuun lopussa 2021 ja Kuopio Rock Academy jatkaa toistaiseksi toimintaansa omarahoituksella, osana Kuopion Nuorisopalveluiden toimintaa.

Kuopio Rock Academyn ensimmäiselle kaksivuotiskaudelle valikoituivat orkesterit Anorexy, Feet Off The Ground, Woundstripe ja Boyar.

Toisena toimintavuonna koronasta huolimatta Kuopio Rock Academy laajentui ja seuraavalle kaksivuotiskaudelle valikoituivat mukaan orkesterit Huuma, Licuation sekä Bojos.

Orkesterit valikoituivat valmennukseen livesoittotaltioinnin, haastattelun ja koesoiton kautta.

Rock Academyssa tapahtuu

Kulttuuriareena 44:n ja Kuopio Rock Academyn nuorisonohjaaja Sakari Hietala.

Sakari Hietala

nuorisonohjaaja
-kulttuuriareena 44 ja
Rock academy-

044 718 2688 sakari.hietala@kuopio.fi

Pyöreä läpinäkyvä Po1ntin logo, jonka yksityiskohdat ovat mustia. Logo muistuttaa pyöreän leimasimen jälkeä. Logon yläosan kaarta muotoilleen lukee mustalla teksti po1nt.fi. Ympyrän keskellä on musta rekisterikilpimäinen tausta hieman vinossa, ja siinä lukee Po1nt. Ympyrän alareunassa kaarta mukaillen on kolme tähteä, joista keskimmäinen on isoin.

Jarkki Pöyhönen

nuorisonohjaaja
-Kulttuuriareena 44 ja
Rock Academy-

044 718 2678 jarkki.poyhonen@kuopio.fi

Pelitalo Muikku

Pelitalo Muikku on digitaaliseen pelaamiseen erikoistunut nuorisotila, joka sijaitsee Pyörönkaarella Petosen Vapaa-aikatilojen Pinarin yläkerrassa. Pelitalolla on kahdeksan tehokasta tietokonetta. Pelitalolla on mm. Fortnite-, Overwatch-, Minecraft ja Rocket League-pelitilit, jotka ovat Pelitalolla vierailevien nuorten käytettävissä. Koneilla voit pelata myös omia pelejäsi. Muikussa on myös nuorten käytettävissä Oculus Quest2 lasit, joilla voit kokeilla, miltä virtuaalitodellisuus tuntuu pelatessa!

Tule käymään ja koe rento ja mukava peli-ilta huippu tehokkaalla pelitietokoneella!

Sarjakuvatyylinen muikku miekan ja kilven kanssa valkoisella pohjalla, mustalla teksti Pelitalo Muikku.

Seuraa meitä myös somessa!

Aukioloajat

Maanantai
2.-3. luokkalaiset klo 13.30-15.30
7. lk-18 v. klo 16.30-19.30

Keskiviikko
4.-6. luokkalaiset klo 13.30-15.30
7. lk-18 v. klo 16.30-19.30

Perjantai
4.-6. luokkalaiset klo 14.30-16.30
7. lk-18 v. klo 17.30-20.00

16v-18v. klo 20-21.45

Petosen vapaa-aikatilat Pinari, 2. krs

Pyörönkaari 19

70820 Kuopio

Petosen Vapaa-aikatilojen ja Pelitalo Muikun nuorisonohjaaja Niko Koutala.

Niko Koutala

nuorisonohjaaja
-Petosen Pinari ja
Pelitalo Muikku-

044 718 2670
niko.koutala@kuopio.fi

Työharjoitteluun Pelitalolle?

Jos toivot harjoittelupaikkaa Pelitalo Muikusta, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen pelitalo.muikku@kuopio.fi

Esittele sähköpostissa itsesi, jätä puhelinnumerosi ja kerro mahdollisimman tarkasti tiedot harjoittelustasi (mm. oppilaitos, tutkinto, opiskeluvuosi, harjoittelussa suoritettava tutkinnonosa tai mahdollisen näytön aihe jne.)

Kerro myös, miksi haluaisit harjoittelupaikan juuri Pelitalolta – mikä toiminnassamme kiinnostaa sinua erityisesti?

Skeittaus

Kuopion skeittihalli

Kellokuja 1, 70460 Kuopio

Kuopion skeittihalli sijaitsee Kelloniemessä ja on Kuopion nuorisopalveluiden ja Kuopion rullalautailijoiden yhdessä hallinnoima skeittihalli. Työntekijänä hallilla on pitkänlinjan ammattilainen nuorisonohjaaja Marko “Hakki” Harmaala, joka ohjaa harrastajia positiivisella ja kannustavalla otteella. Muuttuvista aikatauluista yms asioista ilmoitetaan Hakin instagram-tilillä.

Aukioloajat 1.10.2025 alkaen

HALLIKAUSI ALKAA TAAS 1.10.2025, MUTTA ALOITTELIJOIDEN VUOROJA ALOITELLAAN 14.9.2025.

AJANKOHTAISET KUULUMISET JA INFOT LÖYTYY HAKIN INSTAGRAMIN KAUTTA!

NÄHDÄÄN ULKONA!

Ma

15.00–19.00 skede 

19.00–21.00 bmx ja scuutti

Ti

15.00–18.00 scuutti

18.00–21.00 skede

Ke

10.00–12.00 skede

15.00–18.00 skede 

18.00–20.00 skede tytöt/naiset

To

15.00–18.00 skede alle 18v.

18.00–21.00 skede yli 18v.

Pe

15.00–18.00 scuutti ja bmx

18.00–22.00 skede

La

10.00–12.00 skede perhevuoro (vain kurun jäsenille)

12.00–17. 30 skede

 

Su

9.00–10.30 skede yli 30 v. (vain kurun jäsenille)

10.30–11.30 skede aloittelijat alle 8v huoltaja mukaan

11.30-12.30 skede aloittelijat 8-12v huoltaja mukaan

13.00-15.00 skede aloittelijat yli 12v

15.00–17.30 skede

 

Piirroskissa skeittilaudan päällä skeittikypärä päässä sekä jalka- polvisuojat käytössä. Ympärllä viivoja, jotka esittävät hahmon tärisevän.

HALLIOHJEET

Otathan kausikortin välittömästi esiin hallille tullessasi tai suoritat vastaavasti maksun kassalle. Liputta sisään yrittäviltä evätään pääsy hallille toistaiseksi. Tule mieluummin jutulle ja rehellisesti kertomaan mikä tilanne on, niin katsotaan yhdessä mitä keksitään.

 

KAIKKI Alle 18v. käyttävät kypärää.

Vakiokävijät hankkivat omat kypärät, koska kaupungin ja Kurun kypärät on ensisijaisesti tarkoitettu vierailijoille ja aloittelijoille.

 

Roskat roskiin, omat tiskit hoidetaan ja pidetään muutenkin paikat kunnossa, niin kaikilla on paljon mukavampi olla.

 

Hallilla toimitaan turvallisten tilojen periaatteiden mukaisesti. Pidetään se oma käytös sen mukaisena, että kaikille on mukava tulla ja käydä hallilla.

 

Skeittihalli on Kuopion kaupungin / Nuorisopalveluiden ylläpitämä täysin päihteetön tila, eivätkä mitkään K-18 tuotteet kuulu hallille.

 

Jos poltat, älä tee sitä oven edessä vaan siirry kauemmaksi.

 

Pidetään nämä asiat yhdessä kunnossa, niin saadaan loistava 2025-2026 hallikausi. Jos jotain epäselvää, niin kysymällä selviää. Kiitoos!

 

KUOPION KAUPUNKI / NUORISOPALVELUT

 

                                              

Yhteystiedot

Skeittihalli

Kellokuja 1

70640 Kuopio

Kuopion skeittihallin nuorisonohjaaja Marko Harmaala. Mies istumassa skeittirampin päällä farkut, vaalea t-paita ja pipo päässä. Taustalla graffiti.

Marko "Hakki" Harmaala

nuorisonohjaaja
-skeittihalli-

044 718 7743 marko.harmaala@kuopio.fi

Kuvassa nuorisonohjaaja Atte Heikkinen. Takana valkoinen tausta, päällä musta paita.

Atte Heikkinen

Nuorisonohjaaja

-KUIKKALAMMEN NUORISOTILA-
-SKEITTIHALLI-

Hinnat

Kertamaksu 4 €

(vain käteinen tai MobilePay)

Kausikortti 45 €

(voimassa lokakuu 2025 – huhtikuu 2026)

 

HUOM!

Kausikortit siis tänä vuonna ainoastaan skeittihallilta ja maksu ensisijaisesti Mobilepaylla.

(Poikkeustilanteessa onnistunee myös käteismaksulla.)

Mobilepay: 60881 Kuopion kaupunki, Skeittihalli

 

HUOM!

Jos ostat MobilePaylla kausikortin jollekin toiselle kuin itsellesi, muista kirjoittaa viestikenttään kausikortti 2025-2026 ja sen henkilön nimi kenelle kortti tulee.

Hallille tullessasi valmistaudu näyttämään kortti, että saadaan kirjattua nimi ylös. Pidä kuitenkin ns. kortti mukana, jotta pystyt sen tarvittaessa esittämään.

Hallin vuokraus

Skeittihalli on mahdollista vuokrata omaan käyttöön

  

Lauantaisin       18.00 – 21.00 

Sunnuntaisin    18.00 – 21.00

 

Kysy myös mahdollisista ilta-ajoista ma-ti-to klo 21.00-00

 

Hallin vuokraus maksaa 40 € / 3 tuntia.

 

Varaukset tehdään AINOASTAAN hallilta paikan päältä TAI soittamalla hallin puhelimeen 044-7187743 hallin aukioloaikana.

 

Vuoron varaajan / vastuuhenkilön / maksajan on oltava 18 vuotta täyttänyt ja varattu vuoro on sitova.

 

Maksutavat

Käteinen tai MobilePay.

 

Ohjeet

Varaajan tulee olla paikalla 20min. ennen vuoron alkua, maksaa ja ottaa vuorovastuu itsellensä. Vuoron loputtua hoitaa paikat kuntoon, liikuteltavat boksit ja hyppyrit takaisin varastoon paikoilleen, musalaitteista virrat pois, valot kiinni ja ovi lukkoon.

 

Vuorolla toimii samat ohjeet kuin kaupungin normivuoroillakin ja jos jotain rikotaan, varastetaan tai sotketaan, niin vuoron varaaja on siitä korvausvastuussa.

 

KIITOOS.

Aloittelijat 14.9.2025 alkaen

Sunnuntai

10.30–11.30 alle 8v huoltaja mukaan

11.30-12.30  8v-12v huoltaja mukaan

13.00–15.00 yli 12v

Aloittelijoiden ohjatut SKEDE vuorot, ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Vuorot on tarkoitettu ensisijaisesti täysin UUSILLE ja vasta ALOITTANEILLE.

Myöhäisin kolmas vuoro sopii myös mainiosti aloitteleville aikuisille tai pitkän tauon jälkeen uudelleen aloittaville.

 

Myös tytöt/naiset, jos teidän keskiviikon vuoro on ajallisesti haastava, niin tänne vaan ehdottomasti mukaan.

 

Hakki on kaikilla vuorolla auttamassa ja opettamassa.

Hallilta löytyy lainalautoja ja kypäriä rajallinen määrä.

Vuorolle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, koska tilanne on koko ajan vaihtuva.

 

Aiemmin pidempään mukana olleet voivat siirtyä jo rohkeasti normivuoroille, niin saadaan tilaa kokonaan uusille aloittaville harrastajille.

Lisäinfoa aloittelijoiden vuoroista hallin numerosta

044–7187743 hallin aukioloaikoina.

TERVETULOA!

Liity jäseneksi!

Liity Kurun jäseneksi.

1. Maksa liittymismaksu 5 € yhdistyksen tilille. FI8656000520076780 (viestikenttään teksti: jäsenmaksu ja oma nimesi)

2. Lähetä oma nimesi, syntymävuotesi, emailisi yhdistyksen spostiin kuopionrullalautailijat@gmail.com Kun näemme että maksusi on rekisteröitynyt yhdistyksen tilille, olet yhdistyksen jäsen. Liittyminen kannattaa monestakin syystä, mitä enempi meillä on jäseniä sen paremmin pystymme vaikuttamaan esim. harrastuspaikkoihin. Jäsenenä pääset myös yhdistyksen järjestämille vuoroille halliin maksutta. Jäsenille järjestetään myös monenlaista skeittaukseen liittyvää toimintaa ympäri vuoden!

Seuraa Kurua somessa

Kuopion rullalautaulijoiden logo. Kaksi mustaa skeittilautaa päällekkäin rastin muodossa ylhäältäpäin katsottuna. Skeittilaudoissa valkoiset renkaat ja tausta harmaa. Skeittilautojen keskellä teksti kuru valkoisella sekä valkoinen viiva tekstin alla.

Muut skeittipaikat

Ulkoskeittipaikkojen sijainnit

Ulkoskeitti-paikkojen
sijainnit

Kalevalan koulun skeittipaikka

Nilsiän
skeittipaikka

Riistaveden skeittipaikka

Lippumäen skeittipuisto

Rauhalahdentie 66, 70820 Kuopio

Kuopion Lippumäen upea skeittiparkki avattiin syyskuun alussa 2020 ja se on suunniteltu skeittaajille, scooteille ja bmx-pyörille.

Kokonaan betonia oleva parkki on kooltaan noin 2000m2 ja suorituspaikkoja löytyy rapuista pooliin. Poolissa on sekä matala että syvä puoli ja sen syvin kohta on noin 3,7m.

Lähimmät bussipysäkit ( Lippumäki P ja Lippukatu P ) sijaitsevat aivan Skeittiparkin vieressä. Keskustasta Lippumäen ohitse ajavat muun muassa linjat 9 ja 16.

Lue myös YLE:n 2020 julkaisema uutinen skeittipuistosta sen avauduttua täältä.

Lisäksi voit seurata Liparin elämänmenoa Instagramissa.

Lippumäen skeittipuisto, kuvan etualalla infokyltti.

Bellanrannan miniramppi

Miniramppi löytyy Bellanrannasta ulkoskeittipaikan läheltä lipan alta.

Miniskeittiramppi teollisuushallissa.