Mikä on Nuori Kuopio?

Nuori Kuopio on kuopiolaisten nuorten oma sometoimitus, joka tekee juttuja Kuopion alueen tapahtumiin ja nuorten elämää koskettaviin ajankohtaisiin asioihin liittyen. Toiminnassa on kaksi ryhmää 13-18 -vuotiaille ja 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille, jotka tekevät juttuja omista näkövinkkeleistään.

Nuori Kuopiossa nuoret mm. käyvät tapahtumissa mediapasseilla, tekevät haastatteluita, kuvaavat somevideoita, ottavat kantaa ja välittävät kuopiolaisille nuorille tietoa kaupungin tapahtumista ja toiminnoista. Nuori Kuopiossa nuoret oppivat erilaisissa workshopeissa mm. viestinnällisiä, kuvankäsittelyyn, videoeditointiin, valokuvaukseen sekä kameran edessä olemiseen liittyviä taitoja. Yhteistyötä tehdään useiden kaupungin toimijoiden kanssa. 

Hankkeen ohjaajana toimii yhteisöpedagogi ja audiovisuaalisen viestinnän kandidaatti Anna Savolainen. Nuori Kuopio on Itä-Suomen aluehallintoviraston osarahoittama hanke. 

Historiikki

Nuori Kuopio sai alkunsa kesällä 2023, kun pieni kolmihenkinen mediatiimi perustettiin osana Nuori Kulttuuri -festivaalia Kuopiossa. Festivaalin jälkeen tiimi siirtyi nuorisopalveluiden alaisuuteen ja sai virallisesti nimekseen Nuori Kuopio. Pian tiimiin liittyi neljäs jäsen ja toiminta alkoi laajentua.

Syksyllä 2023 Nuori Kuopio laajensi toimintaansa rekrytoimalla uusia jäseniä ja vuoden lopussa Nuori Kuopio haki ja sai hankerahoitusta Itä-Suomen aluehallintovirastolta vuodelle 2024, minkä ansiosta toimintaa voitiin kehittää entistä laajemmaksi. Nuori Kuopio sai jatkorahoitusta vuodelle 2025. Tänä vuonna Nuori Kuopio pyrkii kehittämään toimintaansa aikaisempaa itsenäisempään ja journalistisempaan suuntaan.

Nuori Kuopio osallistui Kaikki Kuvaa -elokuvakilpailuun vahvasti mediakriittisellä lyhytelokuvallaan Aidan toisella puolen, joka sijoittui 13-15 -vuotiaiden sarjassa kolmanneksi. 

Nuori Kuopio on ollut mukana eri tapahtumissa. Nuoret ovat vierailleet Kuopiorockissa kahtena peräkkäisenä kesänä ja päässeet haastattelemaan tunnettuja suomalaisia yhtyeitä, kuten Blind Channeliä, Apulantaa ja Dingoa. Elokuussa 2024 tiimi osallistui Erasmus+-mediavaihtoon Tanskassa ja Saksassa.

Nuori Kuopio tekee vuonna 2025 yhteistyötä Kuopio 250 -juhlavuoden tapahtumien kanssa ja osallistuu moniin juhlavuoden tapahtumiin tarjoten nuorille mahdollisuuden kehittyä median parissa.

Toimitus

Tähän tullaan päivittämään lisätietoa toimituksesta- pysy kuulolla!

Ota yhteyttä

Nuori Kuopio-hankkeen työntekijä Anna Savolainen

Anna Savolainen

nuorisonohjaaja
-nuori kuopio-hanke-

044 718 2691 anna.e.savolainen@kuopio.fi