- Sivu päivitetty 2.12.2024
Nuorisovaltuusto on Puumalassa asuvien tai Puumalassa kirjoilla olevien nuorten vaikutuskanava kunnan päättäjien suuntaan. Nuorisovaltuusto kertoo nuorten mielipiteitä ja tekee aloitteita nuorten tarvitsemista palveluista sekä järjestää itse tapahtumia ja suunnitelmia nuorille tärkeistä asioita.
Nuorisovaltuuston toimikausi on yksivuotinen (1.1.–31.12.2024). Nuorisovaltuuston jäseneksi voivat ilmoittautua 7. lk – 19 -vuotiaat nuoret, joiden kotikunta on Puumala tai jotka opiskelevat Puumalan yhtenäiskoulussa.
Nuorisovaltuusto kokoontuu noin joka toinen kuukausi. Kokouksista ei makseta palkkiota, mutta kokousten yhteydessä järjestetään ruokailu. Nuorisovaltuuston toimintaan varataan kunnan talousarvioon oma toimintamääräraha, jonka käytöstä nuorisovaltuusto päättää.
Nuorisovaltuustossa sana on vapaa, mietitään yhdessä, miten nuorten ideat ja toiveet saadaan toteutettua! Nuorisovaltuustossa oleminen ei ole jäykistelyä vaan asioita hoidetaan rennolla, mutta asiallisella otteella.
Nuorisovaltuuston sihteerinä ja esittelijänä toimii vapaa-aikasihteeri Virpi Tuovinen. Kokouksissa on puheoikeus myös nuoriso-ohjaaja Riina Auvisella.
Nuorisovaltuuston kummivaltuutettuja ovat kunnanvaltuuston jäsenet Laura Pitkonen ja Mika Hämäläinen.
Puheenjohtaja
Nuvan edustaja kunnanvaltuustossa
ja hyvinvointi-lautakunnassa
Varapuheenjohtaja
Nuvan edustaja teknisessä lautakunnassa
Hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsen
Orvokki-
työryhmän
jäsen
Nuvan edustaja hyvinvointi-lautakunnassa
Nuvan edustaja
hyvinvointi-
lautakunnassa
Orvokki-työryhmän
jäsen
Unicef Lapsiystävällinen kunta – työryhmän jäsen
Unicef Lapsiystävällinen kunta – työryhmän
jäsen
Unicef Lapsiystävällinen kunta- työryhmän
jäsen