Puumalan retkiryhmä 
 - tänä vuonna kaksi retkiryhmää!

 

Puumalan 15-17 v. nuorten retkiryhmä on tehnyt Erasmus + Youth in Action - ohjelman mukaisesesti suunnitelman nuorten ryhmävaihdosta ja lähettänyt hankehakemuksen helmikuussa CIMOon. 

Ryhmävaihdoin nimenä Art as a tool for inclusion.
Tarkoituksena on hienosti sanottuna kehittää eurooppalaista yhteenkuuluvuutta ja nuorten osallisuutta taiteen keinoin. Käytännössä huomattavasti rennompaa; ensimmäisenä päivänä ryhmät tutustuvat toisiinsa, seuraavien päivien ohjelmassa on tanssia, musiikkia, videokuvausta, meemejä, valokuvausta, tutustumista museoon ja sen eläväksi tekemistä ;) järjestämällä juhlat museossa. 
Tämä viikon mittainen nuorten ryhmävaihto on tarkoitus toteutetaan syyskuussa 2019 Romanian Oradeassa. Mukaan on tulossa suomalaisten ja romanialaisten nuorten lisäksi nuorisoryhmä Turkista ja Sint Maartenista Karibialta. Jokaisessa ryhmässä on 6-8 henkeä. Kaikki tämän ryhmätapaamisen kumppanitahot ovat meille uusia.

Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen! Puumalan ryhmässä on 6 nuorta, yksi nuori apuohjaaja ja vapaa-aikasihteeri Virpi. 
Jos olet kiinnostunut retkiryhmän toiminnasta, tutustu Retkiryhmä 2 -sivuun ja mieti, olisiko se sinulle sopivaa toimintaa!

 

 

Virpi
puh. 050 3758569

 

Taustaa Puumalan retkiryhmän toiminnalle

Puumalan nuorisopalvelut on osallistunut Euroopan Unionin Erasmus + Youth in Action – nuorten ohjelman mukaisiin nuorten ryhmätapaamisiin vuodesta 2004 lähtien. Yhteistyökumppaneina meillä on vuosien aikana ollut nuorisokeskuksia Maltalta, Irlannista, Belgiasta ja muista Euroopan ja Kaukasuksen maista. Yhteistyökumppani valikoituu aina hankekohtaisesti, riippuen siitä millaisia kansainvälisen nuorisotyön hankkeita nuorisokeskukset ovat suunnitelleet toteuttavansa.

Puumalalaisten nuoren ryhmän koko on yleensä ollut 6-12 nuorta ja kaksi ohjaajaa. Alaikäraja on 14 vuotta. Yläikärajaa ei ole tarkemmin määritelty, mutta usein 18-vuotta täyttäneet ovat toimineet apuohjaajina. Joissakin tapauksissa isännöivä kumppanimaa on asettanut omat toivomuksensa osallistujien iälle. Yhteinen kieli on yleensä englanti. 

Ryhmätapaamisen kesto on yleensä ollut 6-10 päivää. Olemme vuoroin matkustaneet, vuoroin isännöineen ryhmätapaamisia. Nuorten ryhmätapaaminen ei ole lomamatka tai koulumatka. Se on matka samanikäisten nuorten luo toiseen maahan tutustumaan nuoria yhteisesti kiinnostaviin asioihin ja arkipäivän elämään. Ryhmävaihdoissa ei käytetä kotimajoitusta, vaan sekä vieraat että isännät asustavat yhdessä esimerkiksi paikallisessa leirikeskuksessa.

Ryhmätapaamisten toteutumisen ehtona on hankerahoituksen saaminen. Hyvä hankehakemus vaatii paljon nuorten panostusta suunnitteluun; nuoret valitsevat yhdessä ryhmätapaamisen teeman ja tavoitteet, mitä ja miten haluavat oppia yhteisesti valitusta teemasta. Ryhmän yhteisten tavoitteiden lisäksi jokainen miettii omia tavoitteitaan. Myös "ryhmistä" toteutettaessa nuorille jaetaan tehtäviä, on valmistelutehtäviä jotka pitää tehdä ennen ryhmätapaamista tai ryhmiksen aikana esimerkiksi tiskivuoroja tai yhteisten pelien ja leikkien ohjaamista. 

Hyväksytyn hankkeen kustannuksista suurimman osan siis kattaa Erasmus + Youth in Action ohjelman rahoitus. Vierailun isäntäryhmä käyttää rahoitusta majoitus-, kuljetus-, ruokailu- ja ohjelmakuluihin. Rahoitussumma ei ole kovin suuri, mutta yleensä riittävä. Erillista osallistumismaksua ei yleensä ole.
Matkakuluista Youth in Action rahoitus korvaa "Välimatkalaskin"-taulukon mukaisen summan, joka ei aivan riittä kattamaan kaikkia matkustukseen liittyviä kustannuksia.Tästä syystä olisikin tärkeää, että retkiryhmäläiset keräävät rahaa yhteiseen matkakassaan. Tavoitteena on, etteivät taloudelliset seikat ole kenenkään osallistumisen esteenä. Mukaan lähtevien ohjaajien matkakuluja nuorten ei tarvitse maksaa. Omaa taskurahaa nuoret tarvitsevat vain omiin ostoksiinsa, tuliaisiin yms. Kokemuksemme mukaan shoppailuaikaa ei kovin paljon ohjelmaan mahdu, joten taskurahaa ei paljon tarvita.

Retkiryhmän toimintaan kuuluu siis ryhmätapaamisen suunnittelu, yhteisen rahoituksen kerääminen, ennakkotehtävien tekeminen ja varsinaiseen ryhmätapaamiseen osallistuminen. Yhteisiä suunnitelmia tehdessä ja matkakassaa kerätessä ryhmäläiset ja ohjaajat myös tutustuvat paremmin toisiinsa. Mukaan ei voi tulla osallistumatta kaikkiin vaiheisiin!

 

Päivitetty 18.4.2019