Mikkelin nuorisopalvelut

Ehkäisevä päihdetyö

Mitä on ehkäisevä päihdetyö?

Ehkäisevä päihdetyö on päihteiden aiheuttamien haittojen ehkäisyä ja vähentämistä. Ehkäisevää päihdetyötä osana omaa työtään tekevät mm. ammattikasvattajat kuten päiväkotien henkilöstö, opettajat ja nuorisotyöntekijät. Myös monen muun ammattilaisen tehtävissä sivutaan usein ehkäisevään päihdetyöhön liittyviä asioita.

Mikkelissä ehkäisevää päihdetyötä toteuttavat monet eri tahot. Toiminnan koordinoinnista vastaavat nuoriso-ohjaaja Tiia Janhunen (nuoret) ja hyvinvointikoordinaattori Arja Väänänen (aikuisväestö). 

Nuorisopalvelut tarjoavat nuorille apua ja tukea aiheeseen liittyen esimerkiksi nuorisotiloilla, kouluilla. Lisäksi Mikkelin alueen 7.-luokkalaisile järjestettävä SAFE 7-tapahtumassa tuodaan esille aihetta ajatuksia herättelevästi. Alueella järjestetään myös muuta toimintaa sekä tempauksia aiheeseen liittyen! 

Ehkäisevää päihdetyötä voi toteuttaa kuka vaan. Mikäli olet kiinnostunut aiheesta tai kaipaat vinkkejä toiminnan toteuttamiseen, ole kynnyksettömästi yhteydessä meihin. 

Iloinen nuori kaupunkikuvassa. Kuulokkeet päässä ja reppu selässä.

Yhteystiedot

Tiia Janhunen

Nuoriso-ohjaaja

040 486 5788 tiia.janhunen@sivistys.mikkeli.fi Keskusta / Starlight / EPT

Pyöreä läpinäkyvä Po1ntin logo, jonka yksityiskohdat ovat mustia. Logo muistuttaa pyöreän leimasimen jälkeä. Logon yläosan kaarta muotoilleen lukee mustalla teksti po1nt.fi. Ympyrän keskellä on musta rekisterikilpimäinen tausta hieman vinossa, ja siinä lukee Po1nt. Ympyrän alareunassa kaarta mukaillen on kolme tähteä, joista keskimmäinen on isoin.

Arja Väänänen

Hyvinvointikoordinaattori

044 794 4716 arja.vaananen@mikkeli.fi